Minulla on ollut onni tunnistaa oikeat hetket
|
Henkilötiedot: |
Tausta
Anna Bråkenhielm aloitti uransa toimittajana ja PR-konsulttina ennen siirtymistään TV-alalle. Anna on työskennellyt 15 vuotta tuotantoyhtiö Strixin toimitusjohtajana. Hän on lisännyt yrityksen liikevaihtoa sinä aikana 400 %, mikä on tehnyt yrityksestä Skandinavian kannattavimman tuotantoyhtiön. Vuonna 2006 Anna perusti yhdessä hollantilaisen mediamogulin John de Molin kanssa yrityksen. Vuosi sen jälkeen Anna osti hänet ulos ja antoi tuotantoyhtiölle nimen Silverback. Keväällä 2008 Anna myi Silverbackin englantilaiselle ITV plc:lle, mutta jatkaa sen toimitusjohtajana.
Mikä on ollut ratkaisevinta menestyksellesi?
Minulla on ollut onnea tunnistaa oikeat hetket. Esimerkki tästä on tapaamiseni Gary Carterin kanssa vuonna 1996, joka oli englantilaisen tuotantoyhtiön kehityspäällikkö. Hänen kauttaan ostin oikeudet formaattiin, josta Expedition: Robinson syntyi. Hänellä oli formaatti kahdella A4:lla ja hän kertoi hyvin kuvailevasti konseptista. Tunsin, että tämä oli jotain erilaista. Sain oikeudet Pohjoismaihin ja Survivor (Selviytyjät), jolla nimellä ohjelma tunnetaan kansainvälisesti, on nyt yksi TV-historian menestyneimmistä formaateista.
Mikä sinua motivoi kehittymään nykyään?
Se, että koko ajan tulee uusia haasteita. Tunnen, että minulla on merkitystä ja että työni on mielenkiintoista. Pidän odottamattomista tilanteista ja minusta on erittäin antoisaa tavata uusia ihmisiä. Minä olen tarkka siitä, että minulla on verkostoni myös alani ulkopuolella.
Mikä on suurin haasteesi tulevana vuonna?
Vuosi 2009 oli synkkä vuosi monille, eikä vain taloudellisen kriisin tasolla vaan myös henkilökohtaisella tasolla. Se oli negatiivinen, pysähtynyt ja raskas vuosi. Toivon, että vuosi 2010 on vapautuneempi ja se tuo tullessaan enemmän toimintaa.
Miksi halusit tulla pienenä?
Toimittajaksi.
Mitä ominaisuuksia tulee olla henkilöllä, joka haluaa työskennellä yrityksessäsi?
Hänen tulee olla utelias, sietää stressiä, pitää muutoksista ja muokata omaa elämäänsä. On myös tärkeää, että hän osaa ottaa vastuuta ja kyseenalaistaa asioita. Lisäksi on tietenkin hyvä, jos hän on luova, enkä tarkoita tällä pelkästään hauskojen ideoiden keksimistä. Myös talousalan ihminen voi olla luova. Luovuus tarkoittaa sitä, että pystymme ratkaisemaan ongelmia ja näkemään mahdollisuuksia kaikissa tilanteissa.
Mikä on henkilökohtainen neuvosi heille, jotka haluavat menestyä alallasi?
Mielestäni kyse on samasta kaikilla aloilla, kyse on kovasta työstä ja hyvien tulosten tuottamisesta. Haluaisin neuvoa kaikkia olemaan hakeutumatta TV-alalle jos syy siihen on vain unelma jostakin loistokkaasta. Monet pitävät alaani hienona. Sitä se ei ole. Se on kuluttavaa työtä ja jos haluaa kuuluisuutta, ei kannata hakea töihin tuotantoyhtiöön. Täällä useimmat työskentelevät tehtävissä, joissa he eivät näy. He haluavatkin olla kameran takana.
Onko olemassa oikotietä nopeaan uralla etenemiseen?
Kuulostaa tylsältä sanoa, mutta sellaisia ei ole. Tietysti paljon on tuurista kiinni, mutta mitään pikakeinoa ei ole olemassa. Tulee tietää mitä haluaa ja tehdä toimintasuunnitelma, miten päästä lähemmäksi tavoitetta. Älä vain odota tulevasi löydetyksi.
Keskity uraasi
Meidän palvelujen avulla:
- Their Way Inspiroidu talouselämän menestyneimmistä henkilöistä
- Uravinkkejä Vinkkejä ja neuvoja kun haluat ottaa uuden askeleen
- Jobway-TV Uraan liittyviä videoita
- Uutiskirje Tulee sähköpostitse kerran kuukaudessa
- CV-akuutti
Kerro Jobwaysta
Tunnetko henkilön joka haluaa vaihtaa työpaikkaa?








